Seura näkyy kaupunkikuvassa
 |
Ulrika Eleonoran kirkon muistomerkki on upotettu keskelle sitä paikkaa, jossa kirkko aikoinaan sijaitsi. Kirkon ääriviivat on merkitty toriin tummilla kivillä. Helsinki-Seura teki aloitteen Helsingin seurakuntien kirkkovaltuustolle vuonna 1937 muistomerkin aikaansaamisesta. Gunnar Finnen suunnittelema muistomerkki paljastettiin jo samana vuonna.
|
 |
Arkkitehtien C. L. Engelin ja J. A. Ehrenströmin muistoreliefi Yliopistokadun ja Unioninkadun kulmauksessa paljastettiin 11.5.1941. Reliefin on suunnitellut kuvanveistäjä Felix Nylund ja varat sen valmistukseen saatiin Pro Helsingfors-säätiöltä. Alunperin muistomerkki oli tarkoitus sijoittaa Tuomiokirkon terassimuuriin ja sen paljastus oli tarkoitus suorittaa vuonna 1940, jolloin tuli kuluneeksi 300 vuotta siitä, jolloin Helsinki perustettiin nykyiselle paikalleen Vironniemelle. Helsinki-Seura teki aloitteen muistoreliefistä vuonna 1936.
Seppeleenlasku reliefille 1987
|
 |
C.L. Engelin suunnittelema Kaartin kasarmi vaurioitui pahoin helmikuun 1944 pommituksissa. Helsinki-Seura ryhtyi jo seuraavana vuonna toimiin Muinaistieteellisen toimikunnan (nykyinen Museovirasto) ja Pro Helsingfors -säätiön kanssa kasarmin pelastamiseksi ja kunnostamiseksi. Kesti kuitenkin lähes kymmenen vuotta ennen kuin jälleenrakennustyöt päätettiin aloittaa. Rakennus valmistui vuonna 1956, jolloin Puolustusministeriö muutti tiloihin. Jälleenrakennustöitä johti arkkitehti Aulis Blomstedt.
|
 |
Helsingin Työväen Rakennusyhdistyksen rakennuttama 20 talon Kanarianlinnun kortteli (Ruoholahden villat) valmistui vuonna 1881-1883 (suunn. Constantin Koroleff 1879). Ns. sadanmarkan villat edustivat aikansa edistyksellistä ja viihtyisää asumista. 1970-luvulle tultaessa talot olivat rapistuneet huonokuntoisiksi, sillä ne olivat jatkuvan purku-uhan alla. Korttelialue oli myös pienentynyt: kahdeksan taloa oli purettu kirjapainorakennuksen ja liikenneväylien vuoksi. Helsinki-Seuran ja muiden kansalaisliikkeiden ansiosta kaupunki päätti suojella Helsingin laajimman ja lajissaan vanhimman yhtenäisesti rakennetun työväenasuntoalueen. Villat remontoitiin perusteellisesti 1980-luvulla.
Ruoholahden villat 100 vuotta - muistolaatan paljastustilaisuus 1977
|
 |
Kokos Oy:n ja Kone Oy:n käytössä ollut tehdasrakennus (valm. 1912, laajennus 1926) Sörnäisissä haluttiin purkaa 1990-luvulla. Helsinki-Seura ja nuorten toimintaryhmä Oranssi ry tekivät Rakennustaiteen seuran ja Museoviraston tukemina suojeluesityksen rakennussuojelulain nojalla. Hakemus kuitenkin hylättiin, koska viranomaiset katsoivat, että suojelu tulisi toteuttaa asemakaavamääräyksin. Rakennuksen säilyminen varmistui vasta kun se päätettiin poikkeusluvalla korjata Teatterikorkeakouluksi. Koulu muutti arkkitehtitoimisto Stefan Ahlman Oy:n suunnittelemiin tiloihin vuonna 2000.
Katso paikat kartalta
|
|